lauantai 14. toukokuuta 2016

Parvekkeen päivittäminen

Iso lasitettu parveke korvaa nyt entisen puutarhan terasseineen. Toin vanhan kodin pihasta ainoastaan puisen laverin, aurinkokennolyhtyjä ja muutaman koriste-esineen. Parveke antaa etelään, pohjoiseen ja länteen, joten sinne alkaa kesäisin paistaa aurinko iltapäivällä. Tilassa ei ollut mitään verhoja, joten ensimmäiseksi piti päättää millaista kaihdinta hankitaan. Päädyin pystylamellikaihtimiin ja ne tilattiin paikallisesta yrityksestä. Asentaja kävi tekemässä mittaukset ja parin viikon päästä asentamassa kaihtimet. Nyt on hyvä säädellä auringonvaloa ja näkösuojaa tarpeen mukaan.

Laverista tein sohvan hankkimalla Etolasta mittojen mukaan leikatun paksun superlonpatjan ja ompelin siihen vaalean päällisen. Värikkäitä tyynyjä ja torkkupeitteitä oli ennestään ja sohvalla on nyt mukava istuskella, lueskella ja ottaa vaikka päivätorkut. Lisäksi ostin valkoiseksi kuultomaalatun rottinkiryhmän: kaksi kaunista tuolia ja pienen pyöreän pöydän. Rottinki viihtyy hyvin lasitetulla parvekkeella, sillä se pitää kosteasta, mutta ei siedä märkyyttä. Kukat istutin altakasteluruukkuihin, joten ne pärjäävät muutaman päivän reissujen ajan omillaankin. Seinälle kiinnitettiin vielä vanha kukkataulu, joka luo lasiverantatunnelmaa tilaan.











sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pellavaa ikkunoihin ja petiin

Olen Suomeen kotiutumisen jälkeen jatkanut uuden kodin sisustamista. Kevään eteneminen on tuonut lisää aurinkoa ja päivät ovat pidenneet. Ikkunoiden pesu on ollut suururakka, jota lisäsi lasitetun parvekkeen ikkunoiden määrä. Nyt homma on kuitenkin kunnialla hoidettu. Vanhasta kodista toin vain yhdet paneeliverhot työhuoneeseen. Loppujen kanssa pähkäilin tovin. Päädyin pellavaverhoihin, jollaisia minulla ei aiemmin ole ollut. Halusin luonnonmateriaalia, joka on sopivasti kotoinen ja rennon tyylikäs. Pelkäsin ennen pellavan ryppyisyyttä, mutta päätin hyväksyä sen osaksi materiaalin luonnetta.

Makuuhuoneeseen tilasin Hobby Hallista vaalean harmaat pellavaverhot, joita täydensin Casa Stockmannin pellavaisilla vuodevaatteilla. Hobby Hallista löytyi myös kevyt ja sopivan kokoinen villamatto, sekin harmaa-valkoinen. Kärkkäisen verkkokaupasta ostin vielä pari tauluhyllyä ja loppu hoitui vanhoilla huonekaluilla. Olohuone sai Ikean luonnonvalkoiset pellavaverhot,










Historiallinen La Laguna

Välillä täytyy pitää välipäiviä remontin kanssa ja lähteä vähän ajelulle. Niinpä kävimme yhtenä päivänä La Lagunassa (virallisesti San Cris...