perjantai 27. marraskuuta 2015

Joulunaika Espanjassa

Joulu lähestyy ja on aika kaivaa komeroista koristeet, valosarjat ja kynttilät. Olemme viettäneet kaksi joulua täällä Espanjassa ja rekvisiittaa on kertynyt :) Tänä vuonna lennämme Suomeen joulunviettoon, mutta on mukava koristella etelän kotia pikkujoulutunnelmissa.




Päivällä aurinko paistaa vielä lämpimästi, mutta illat alkavat viiletä. Terassilla on mukava illalla käpertyä huopaan ja juoda lämmintä teetä. Löysin Lidlistä myös saksalaista hehkuviiniä, joka maistuu jouluiselta ja lämmittää mukavasti.



Espanjalaiseen jouluperinteeseen kuuluvat belemit eli seimet. Niitä pystytetään kaikkien kaupunkien toreille ja kodeissa on pienet seimet myös. Ostin lähes parikymmentä vuotta sitten Kanarian matkalta tämän pienen seimen ja toin sen nyt tänne Torreviejan kotiin. Tännehän se kuuluukin.


Torreviejan Belen ei ole vielä tiettävästi valmis (yleensä avataan itsenäisyyspäivän tienoilla) enkä löytänyt vanhoja kuviakaan tähän hätään. Tässä kuitenkin tuore kuva Cordobasta, jossa Belen oli jo nähtävillä.




                                        Joulutunnelmaa Zenia Boulevard -ostoskeskuksessa.


                                                   Pukki on kapsahtunut puun hankaan.


                                          Naapurikaupunki Guardamar del Seguran kuusi.

Joulu on Espanjassakin perhejuhla. Silloin syödään ja juodaan hyvin koko suvun voimin ja osallistutaan joulumessuun misa del callo. Tosin uskonnolliset perinteet ovat Espanjassakin vähentyneet. Ruokapöydässä on kalkkunan ja muiden lihojen lisäksi paljon mereneläviä. Jälkiruoat ovat makeita: turronia ja leivonnaisia. Cava on suosittu juhlajuoma punaviinin lisäksi.

Joulupukki lahjoineen ei kuulu perinteisesti espanjalaiseen jouluperinteeseen, mutta nykyään on lisääntymään päin tapa antaa ainakin perheen pienimmille lahjoja. Varsinaisesti joululahjat kuitenkin kuuluvat loppiaiseen, jolloin Itämaan tietäjät tuovat ne tullessaan.








Torreviejaan Itämaan tietäjät saapuvat tietenkin veneellä. Nämä kuvat ovat viime loppiaiselta. Kansaa oli runsain joukoin vastaanottamassa heitä. Satamasta tietäjät jatkoivat kulkueen mukana kohti Kirkkopuistoa (Plaza de Constitucíon) jakaen matkalla karamelleja lapsille. Perillä kirkon edessä oli pyhä perhe heitä odottamassa. Ohjelmassa on lahjojen antamista ja lauluja. Puistossa on tarjolla paahdettuja kastanjoita, churroja, popcorneja ym. hyvää. On mukava seurata kuinka espanjalaiset juhlivat yhdessä vauvasta vaariin.



  Oikein ihanaa pikkujouluviikonloppua kaikille!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Vianan palatsin ihanat patiot

Lauantaina oli viimeinen päivämme lumoavassa Cordobassa. Olin jättänyt jäljelle yhden vierailukohteen ja se oli Vianan palatsi. Kaunis palatsi oli aikoinaan Vianan markiisin asuinpaikka. Se on rakennettu 1300-luvulla, mutta sitä on ajan mittaan laajennettu. Cordoba on kuuluisa kukkien täyttämistä tuoksuvista patioistaan ja tässä palatsissa niitä on 12. Jos olet kiireinen tai haluat pihistää, pääset ennen sisääskulkua olevalle patiolle ilmaiseksi. Samoin pääset maksutta näyttelyyn, jossa on valokuvia Cordoban patioista ja esittelyvideo palatsin puutarhoista. Suosittelen kuitenkin maksamaan 5 €:n sisäänpääsymaksun, jos olet puutarhojen ystävä. Saat varmasti rahoillesi vastinetta. Jos haluat osallistua opastetulle käynnille, jossa esitellään myös sisätilat, maksat 8 €.







                                           Vanhat kuluneet pyykkilaudat talouspatiolla.



Vianan palatsin patiot ovat intiimejä ja mahtailemattomia. Veden solina on yksi rauhoittava tekijä ja tunnelmanluoja.

Palatsiin tutustumisen jälkeen kävimme lounaalla vastapäisessä tavernassa, jossa saimme maittavan aterian alle kympillä. Sitten lähdimmekin ajelemaan takaisin pohjoiseen päin. Olin varannut hotellin matkan puolivälistä. Tällä kertaa yövyimme Bazan kaupungin laitamilla Hostal Venta Del Solissa. 39 €:lla saimme siistin huoneen, jossa oli lämmitys. Yöt tällä seudulla alkavat jo olla kylmiä. Hotellin baarissa oli kova meno päällä, kun jengi seurasi Madrid-Barcelona jalkapallo-ottelua. Yö oli kuitenkin rauhallinen, sillä peli päättyi jo kahdeksan maissa.

Sunnuntaina palasimme Torreviejaan. Oli mukava olla taas kotona mukavan ja antoisan matkan jälkeen.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Päivä Cordobassa

Eilinen flamencoshow oli ihan viihdyttävä ja tapasitkin olivat maukkaita. Esityksen jälkeen kiertelimme vielä hetken kaupungin kujilla. La Mezquita oli kaunis iltavalaistuksessaan. Tässä pätkä flamencotunnelmia teille:



Aamulla kävelimme La Juderían eli vanhan juutalaiskottelin kujilla. Yö oli ollut kylmä ja aamullakin oli mukava pitää kevytuntuvatakkia yllä. Pian lämpötila kuitenkin nousi 22 asteeseen ja oli aika vaihtaa kevyempää päälle.





Kurkkasin härkätaistelumuseon (museo municipal taurino ) pihalle. Sisälle en halunnut mennä, sillä härkätaisteluperinne  lähinnä puistattaa minua.


Kristityt valloittajat rakensivat 1200-luvulla kristittyjen kuninkaiden linnan Alcázar de los Reyes Cristianos korvaamaan maurien linnoituksen. Rakennus toimi ensin katolisten hallitsijoiden palatsina, myöhemmin inkvisition päämajana ja 1800-luvulla vankilana. Linnan parasta antia ovat kauniit puutarhat suihkulähteineen ja näkymät tornista. Sisäänpääsy maksaa 4,5 €.



Lautasellinen kunnon paellaa ja lasillinen kylmää sangriaa virkistivät ja lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan Cordoban päänähtävyyteen La Mezquitaan. La Mezquita on maailman kauneimpia arabialaisia monumentteja. Rakentaminen aloitettiin v. 785 ja sitä laajennettiin ja kaunistettiin 200 vuoden ajan. Rakennuksesssa on 19 laivaa, joita erottaa yli 1000 pylvästä. Ne kannattavat kaksikerroksisia kaaria. Pylväät ovat marmoria, jaspista ja onyksia ja kaaret  on koristeltu punaisilla ja valkoisilla tiilillä. V. 1523 Kaarle V rakennutti moskeijan keskelle katedraalin tehdäkseen siitä "kristillisen".


                           Ruusuikkunan kautta peilautuva auringonvalo leikkii pylväissä.


Iltakävelyllä satuimme torille, jossa oli joulutavarakojuja ja keskelle aukiota oli pystytetty perinteinen Belén  eli seimi.

torstai 19. marraskuuta 2015

Matka jatkuu oliviitarhojen halki Cordobaan

Lähdimme aamulla viileässä, mutta selkeässä säässä ajelemaan "luolilta" kohti Cordobaa. Alkumatkasta näimme omakotitaloja, jotka oli osittain kaiverrettu vuoren rinteeseen. Luola-asuminen on todellakin edelleen voimissaan ja suosittua tällä seudulla! Sierra Nevadan huipulla näkyi hieman lunta. Matkan jatkuessa ajoimme loppumattomilta tuntuvien oliivitarhojen läpi. Huomaa, että Espanja on suurin oliivintuottajamaa.


                          Tyrnin tai pihlajanmarjan näköinen marja luolamme edessä.


                                      Oliviipuita kasvoi silmänkantamattomiin pitkin rinteitä.


        Andalucia on täynnä valkoisia kyliä - pueblos blancos. Usein ylimmällä rinteellä on linna.


Cordobaan saavuttuamme oli jo ihan lämmintä, kahdenkymmenen asteen paremmalla puolella ja täysin aurinkoista. Majoituimme ihan historialliseen keskustaan Don Paula -nimiseen hotelliin. Lyhyellä lomalla on kätevää asua kävelymatkan etäisyydellä nähtävyyksistä. Kaksi yötä siistissä hotellissa maksoi 82 €. Aamiaista ei ole tarjolla, mutta lähistöltä löytyy kyllä riittävästi baareja.

Kävimme lounastamassa ja kävelimme kierroksen saaden ensituntuman kaupunkiin. Samalla ostimme liput flamenco esitykseen Los patios Marquesaan. Lipun hintaan kuuluu 5 tapasta ja juoma. No katsotaan, millainen esitys ja tarjoilut saadaan. Show alkaa 20.30. Nyt täytyy hieman huilata ja valmistautua iltaa varten.







keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Autolla kohti Cordobaa, yö luolassa Guadixissa

Lähdimme aamulla ajelemaan kohti Cordobaa. Emme halunneet pitää kiirettä vaan päätimme yöpyä puolimatkan paikkeilla. Valitsin hotelliksi vähän erikoisemman vaihtoehdon. Guadix Granadan maakunnassa on kuuluisa luola-asumuksistaan. Ne on kaivettu pehmeään kallioon ja alunperin  ne ovat toimineet karkotettujen maurien asuntoina 1500-luvulla. Nykyään asunnoissa on kaikki mukavuudet ja valkoiseksi kalkitut fasadid luovat vastakohdan ruskeille kukkuloille.




Olimme Guadixissa lounasaikaan, joten oli aika ruokailla. Samalla katselimme kaupunkia. Kaunis hiekkakivikatedraali oli ikävä kyllä kiinni. Jatkoimme kymmenisen kilometriä Gualdixista etelään Alcudia del Guadixiin hotellillemme, joka on nimeltään Cuevas Del Zenete. Huoneet ovat rustiikkisia luola-asuntoja mukavuuksin erittäin rauhallisessa ympäristössä. Meillä on tässä pieni tv-huone, iso keittiö ja makuuhuone ja tilava kylpyhuone. Hintaa yölle tuli alle 50 € ja aamiainen maksaa 3 €. Oikein ihana erilainen hotellikokemus!

                                         
                                                 Huomenna matka jatkuu kohti Cordobaa!

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Guadalest ja Algarin putoukset

Kerron tänään hieman kahdesta viehättävästä päiväretkikohteesta. Me kävimme niissä eri kerroilla, mutta ne ovat samassa suunnassa, joten ne voi myös yhdistää samalle päivälle.

Guadalest on pieni kylä vuoristossa 25 km Benidormin rannikolta sisämaahan päin CV-70 tien varrella. Jo matka ylös vuoristoon on hieno kokemus. Kylässä asuu vain 200 ihmistä, mutta turisteja käy vuosittain yli 2 miljoonaa ja se onkin yksi Espanjan suosituimmista matkakohteista. Eikä ihme. Maisemat ovat todella mahtavat! Maurit rakensivat vartiolinnoituksen korkealla vuoren huipulle 700-luvulla. Sinne kannattaa kivuta ihailemaan maisemia ja alhaalla turkoosina siintävää padottua järveä. Järven ympäri kulkee patikkapolku. Linnoituksilta löytyy museoita ja kirkko. Matkamuistoksi on tarjolla paikallisia tuotteita kuten hunajaa, likööriä ja käsitöitä. Lisäksi kannattaa syödä maukas lounas jossain idyllisessä ravintolassa. Löydät lisää tietoja Guadalestista täältä.


Algarin putoukset (Las Fuentas del Algar) löytyvät noin 15 kilometrin päässä Benidormista, Calosa dén Sarrián kylän tuntumassa. Kesäkuumalla on hieno pulahtaa raikkaaseen lähdeveteen, mutta vesi pysyy vuoden ympäri noin 18-asteisena. Mekin uimme maaliskuussa kristallinkirkkaassa vedessä. Tuolloin ei turistejakaan ole liikaa, joten uida saa ihan rauhassa. Alueella on myös arboretum kasvikokoelmineen. Alueelle on muutaman euron pääsymaksu ja 1,5 km:n kierros alkaa putouksen alapuolelta. Pidä kamera koko ajan valmiina, sillä alue on todella kuvauksellinen! Merkityillä piknikpaikoilla voit nauttia omaista eväistä, mutta kohteen välittömässä läheisyydessä on myös useita ravintoloita. Putouksilta voit halutessasi kävellä ylös Bernian linnakkeelle, jolta voi ihailla alhaalla levittäytyviä maisemia.






Seudulla kasvaa nisperopuita. Nispero eli japaninmispeli tai lokvatti (rakkaalla lapsella on monta nimeä) on Aasiasta kotoisin oleva makea ja hieman hapan hedelmä, joka kolhiintuu ja pilaantuu helposti ja sitä ei siksi kuljeteta pitkien matkojen päähän. Hedelmät kypsyvät maaliskuussa ja me ostimme niitä mukaamme retkeltämme. Tarjolla oli myös nisperohunajaa, -likööriä, -brandya, -hilloa ym. herkkuja.








Historiallinen La Laguna

Välillä täytyy pitää välipäiviä remontin kanssa ja lähteä vähän ajelulle. Niinpä kävimme yhtenä päivänä La Lagunassa (virallisesti San Cris...